Lähdetään oletuksella, että ei tiedetä milloin ja missä kuva on otettu. Kuva on rajattu siten, että siinä ei näy juuri mitään muuta kuin hymyilevä lapsiryhmä, joka nojaa kaiteeseen. Kuvassa katsekaan ei kiinnity yksittäisiin henkilöihin pitkäksi aikaa, eikä ketään ole tuotu kuvassa erityisemmin esille vaan kaikki ovat vierekkäin samalla etäisyydellä kamerasta. Lapsilla on vanhahtavat vaatteet, joten kuvan ottamisesta on todennäköisesti vierähtänyt jo jonkin aikaa. Ympäristöstäkään ei heti tajua, missä he ovat, vaan kyseessä voisi olla vaikkapa jonkinlainen silta, jossa on katto, tai vaikkapa suuri parveke. Taustastakaan ei erotu oikeastaan mitään, mikä paljastaisi kuvan sijainnin. Kuva on otettu alhaaltapäin ja lapset katsovat eri suuntiin, joten alhaalla on todennäköisesti useita asioita jotka kiinnittävät heidän huomionsa, kuten väkijoukko, josta he tuntevat eri ihmisiä. Kuvassa ihmiset ovat paikallaan, ja ainoa liike tulee lasten heiluttamista käsistä. Tämäkin antaisi sellaisen käsityksen, että alhaalla on ihmisiä. Väritkään eivät kerro kuvasta mitään erityistä esim. vuodenajasta tai muusta sellaisesta, sen ollessa mustavalkoinen. Tosin vaatteet eivät näytä kovin lämpimiltä, joten voisi olettaa että kuvaa otettaessa ei ole ollut ainakaan talvi tai erityisen kylmä sää. Itsessään kuva ei siis ole ihmeellinen, vaan suhteellisen yksinkertainen, mutta merkitys sen takana on sitäkin suurempi, kun tiedetään missä tilanteessa se on otettu.
On kesäkuu vuonna 1941. Toinen maailmansota riehuu maailmalla, Suomessa talvisodan loppumisesta on jo melkein vuosi ja eletään välirauhan aikaa. Suomen ympärillä oleviin maihin hyökätään ja niitä valloitetaan. Vuoden ajan Suomi sai olla jokseenkin rauhassa, mutta kaikki tulisi muuttumaan. Keskiviikkona 25. kesäkuuta vuonna 1941 Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen ja sota kesti vuoden 1944 syyskuun loppuun asti. Talvisodan aikana Ruotsi tarjoutui ystävällisesti ottamaan suomalaisia sotalapsia turvaan Ruotsiin ja jatkosodan alettua lapsia alettiin taas viedä turvaan Ruotsiin ja muihin Pohjoismaihin.
Kuva on siis otettu kesällä vuonna 1941 suomalaisista sotalapsista, jotka ovat lähdössä laivalla Ruotsiin.
Kuvassa ensimmäisenä huomio kiinnittyy lasten iloisiin kasvoihin, joka taas herättää ajatuksen siitä, mitä heille oli sanottu heidän noustessaan laivaan. Kerrottiinko heille totuus siitä, että he olivat matkalla turvaan Neuvostoliitolta, sodalta ja nälältä. Tai ehkä heille sanottiin, että he pääsivät loma-matkalle ja vanhemmat vain tulisivat myöhemmin perässä.
Lapset lähtivät heidän koko elämänsä muuttavalle matkalle, joka ei tulisi koskaan unohtumaan ja jolta osa ei koskaan palaisi vaan he jäisivät sille tielleen. Matka oli myös henkisesti raskas; konkreettinen matka pois Suomesta kohti tuntematonta yksin ja osaamatta edes kommunikoida tulevan perheen kanssa oli varmasti pelottavaa. Lapset vietiin pois perheidensä luota, eivätkä he välttämättä saaneet kuulla koko totuutta, ennen kuin he olivat laivassa ja joku muu kertoi sen heille. Osalle taas matka ja sen merkitys oli tuttu talvisodan jäljiltä, mutta ei sekään varmasti helpottanut asiaa. Joka tapauksessa heidät vietiin vieraaseen maahan johon oli pakko sopeutua, muuta vaihtoehtoa ei ollut.
Matka oli myös siinä mielessä erilainen, että kukaan tuskin näki mikä sen lopputulos tulisi olemaan. Osa lapsista jäi välitilaan kahden kulttuurin keskelle, tuntematta kuuluvansa kokonaan kumpaankaan kulttuuriin. Myös matka takaisin entiseen kotiin oli vaikea varsinkin koska lapset olivat olleet nuoria kun heidät lähetettiin pois, eivätkä he enää palatessaan muistaneet suomenkieltä. Osalle ainoa perhe jonka he muistivat, oli se jossa he olivat viettäneet viimeisimmät vuotensa ja tämän uuden perheen jättäminen ja vanhan luo palaaminen oli varmasti kamalaa. Kaikkien kokemustensa jälkeen lasten henkinen matka sota-aikana oli varsin rankka ja ehkä vielä rankempikin kuin konkreettinen matka toiseen maahan.
Valitsin kuvan, koska yleensä matkaa ajatellessa tulevat mieleen positiiviset asiat ja sotalapsien kannalta matka pois kotoa, vaikkakin hyvänä tarkoituksena, ei ollut niinkään mukava. Kuva herättää ajatuksia oman maamme historiasta ja siitä, ettei kyseisistä tapahtumista kuitenkaan ole edes sataa vuotta, vaan osa henkilöistä, jotka ovat kokeneet tämän, ovat vielä elossa. Kuva saa myös ajattelemaan, että nykyäänkin jotkut ihmiset joutuvat matkustamaan muualle turvaan omasta kotimaastaan, koska siellä ei ole enää turvallista.
”Travel is more than the seeing of sights; it is a change that goes on, deep and permanent, in the ideas of living.”
