It's not down in any map; true places never are

Astuin lentokentän ovista ulos ja lämmin ilma tuntui mukavalta lentokoneessa vietettyjen tuntien jälkeen. Suolainen merivesi tuoksui voimakkaasti, kun tuuli puhalsi mereltä päin kävellessämme kohti satamaa. Kohta näimmekin jo miehen joka piti käsissään kylttiä, jossa oli meidän nimemme. ”Seuratkaa minua, veneemme lähtee tuolta.” hän sanoi ja lähti johdattamaan meitä kohti venettä. Rantaan päästyämme jäimme kaikki katsomaan vettä, joka oli hämmästyttävän sinistä ja rantahiekkaa joka oli aivan valkoista. Veneeseen päästyämme kuljettajamme kertoi, että tänään oli onneksi tyyni päivä eivätkä aallot olleet kauhean korkeita, joten matkaamme menisi vain muutama tunti. Pian pääkaupunki jäikin taaksemme ja edessämme avautui Intian valtameri.

                             En olisi halunnut nähdä merta myrskyisänä, sillä tyyni sää tarkoitti muutaman metrin aaltoja. Vaikka vene pomppi aallokossa, ei silti voinut olla nauttimatta maisemasta; silmänkantamattomiin turkoosia vettä, joka kimalteli auringon paisteessa ja pieniä saaria, joissa oli valkoiset hiekkarannat ja palmuja. Oli vaikea kuvitella, että sellainen maisema oikeasti oli jossain, ellei sitä olisi itse nähnyt.

                             Kuljettajamme ajoi rauhallisesti aallokossa, ja veneen pomppimiseen tottui yllättävän nopeasti.  Istuimme veneen takaosassa olevilla patjoilla ja nautimme auringosta ja raikkaasta meri-ilmasta, joka oli yllättävän lämmin. Yhtäkkiä kuljettajamme huusi meille. Mietimme ensin, mistä oikein oli kyse, kun hän osoitteli laidan yli ja huusi samalla veneen etuosasta. Menimme kaikki laitaan ja sitten näimme mitä kuljettajamme oli tarkoittanut. Delfiinejä! Delfiinien parvi oli tullut veneemme vierelle ja katsoimme niiden iloista hyppelyä, kunnes jonkun ajan päästä ne lähtivät toiseen suuntaan.

                            Ei mennyt kauaa, kun olimme jo perillä. Muutaman sadan metrin päässä näkyi saari, joka oli vähän suurempi ja erillään muista saarista. Se näytti samalta, kuin kaikki muutkin saaret, valkoinen hiekka ja matala ranta, jossa vesi oli vaaleampaa. Rantauduttuamme haimme huoneemme avaimet ja lähdimme kiertämään saarta. Saaremme ei ollutkaan samanlainen, kuin muut vaikka se oli kauempaa näyttänyt siltä. Saaremme yhdellä sivulla oli oma koralliriutta, eikä vesi siinä kohdassa ollut kauhean syvää, joten sitä sai mennä vapaasti katsomaan, virtauksista kuitenkin varoitettiin. Saaren keskiosissa meitä odotti kasvien ihana vihreys ja teillä oli samaa valkoista hiekkaa kuin rannassa. Huomasimme myös, että ympäri saarta oli sijoitettua mustia kivikulhoja, jotka oli täytetty vedellä, ja erilaisia kukkia kellui niiden päällä. Joka puolella oli kaislakattoisia rakennuksia ja palmuja. Maisema oli unohtumaton, ja kierroksemme jälkeen tiesin, että tämä oli se paikka missä minun kuului olla.

                            Pian viikkomme olikin jo ohi, ja oli aika lähteä kohti kotia. Lähtömme olisi vasta yöllä, joten vietimme päivän saarelle nauttien viimeisistä auringonsäteistä ennen paluuta pimeään arkeen. Auringon laskiessa ja taivaan värjäytyessä keltaisen ja punaisen eri sävyillä, olimme vielä pakkaamassa viimeisiä tavaroitamme. Ennen lähtöä otimme vielä viimeiset kuvat saaresta ja suuntasimme kohti laituria.
                             Viedessämme tavaroitamme veneeseen, aurinko oli jo laskenut täysin ja ulkona alkoi jo olla pimeää. Muuten mustalla taivaalla kuu näytti suurelta lampulta, joka oli tullut valaisemaan matkaamme merellä. Tuttu kuskimme oli taas vastassamme ja hän ohjasi meidät ystävällisesti veneeseen.

                             Vaikka reittimme oli täsmälleen sama, kuin tullessamme, se ei olisi voinut olla erilaisempi. Meri oli tyynempi, niin tyyni kuin valtameri vain voi olla. Ulkona puhalsi lämmin tuuli ja nyt saaria ei meinannut erottaa merestä. Kuu loi siltansa mereen, eikä muualla näkynyt valoja. Matka oli rauhallinen, eikä delfiinejä tällä kertaa näkynyt. Muutaman tunnin matkanteon jälkeen taivaanrannassa alkoi näkyä valoja. Pääkaupungin valosaaste näkyi kauas ja pimeys alkoi vähitellen jäädä taaksemme. Taivas värjäytyi punaisen eri sävyillä, jotka heijastuivat takaisin tummasta vedestä. Saavuttuamme rantaan näimme liikenteen, joka oli yhä vilkasta vaikka oli aamuyö. Kiitimme vielä kerran kuljettajaamme ja pian meidät ympäröi lentokentän viileä ilma.

"A ship in a harbor is safe, but that's not what ships are built for."